Pehr Brahe luentokonsertti: Mikko Ikäheimo ja Ilkka Teerijoki

Pietari Brahe (1602–1680), joka myöhemmin perusti mm. Raahen kaupungin, teki nuoruudessaan kaksi laajaa ulkomaanmatkaa, jolloin opiskeli yliopistoissa Saksassa ja Ranskassa sekä kävi myös mm. Italiassa ja Englannissa. Matkoiltaan hän lähetti vanhemmilleen kirjeitä, jotka ovat säilyneet yli neljän vuosisadan takaa.

Brahea tutkinut FT Ilkka Teerijoki kertoo kirjeiden ja muun säilyneen lähdeaineiston perusteella Brahen suvusta, nuoruudesta ja etenkin mainituista opintomatkoista.

Musiikin maisteri ja luutisti Mikko Ikäheimo on tutkinut Skoklosterin linnan kirjastossa säilytettävää luuttumusiikin kokoelmaa, jonka Brahe itse kirjoitti muistiin opintojensa aikana Saksassa. Tämän kokoelman pohjalta Ikäheimo on myös tehnyt CD-levyn. Ikäheimo soittaa tilaisuudessa musiikkia Brahen kokoelmasta ja kertoo tarkemmin soittamansa musiikin kulttuurisista ja sosiaalisista näkökulmista.

Mikko Ikäheimo on musiikin maisteri kitarassa ja luutussa. Hänet tunnettiin aiemmin nimenomaan klassisen kitaran soittajana, mutta viime vuosina hän on keskittynyt luuttuihin ja muihin historiallisiin näppäilysoittimiin. Continuo- ja yhtyesoiton ohella Mikko esiintyy myös soolokonserteissa. Muutama vuosi sitten julkaistiin Mikon uusin CD, joka on tehty Pietari Brahen luuttukirjan ohjelmiston pohjalta.

Filosofian tohtori ja dosentti Ilkka Teerijoki on Hämeenlinnassa asuva historiantutkija. Hän on julkaissut toistakymmentä historiateosta, mm. Tornion ja Hämeenlinna historiat. Teerijoki on pitkään myös tutkinut Pietari Brahen elämänvaiheita ja pitänyt eri puolilla maata lukuisia Braheen liittyviä esitelmiä ja luentoja. 

Ohjelma:

Mikko Ikäheimo, luuttu: 
John Dowland (1562 - 1626):
- Fuga
- The Lady Rich’s Galliard

Ilkka Teerijoki: Pietari Brahen tausta ja varhaisvuodet

Mikko Ikäheimo: 
John Dowland:
- Galiarda the Frog

Nicolas Vallet (c.1583 – c.1642)
- Preludium
- Utaff fortuna
- Mal simmes
- Pavana

Anon:
- Teutscher Dantz
- Balletto Francovis - Symbel

Ilkka Teerijoki: Pietari Brahen ulkomaiset opintomatkat

Mikko Ikäheimo:
Martin Luther / Johann Walter:
- Eine Feste Burg (virsi 170)

Anon:
- Amor
- Liebe

Charles Boquet (1600-l.):
- Lamentatio

 

AIKA: 29.6.2024 klo 15.00
PAIKKA: Tapahtumatalo Raahe, Fregattisali
LIPUT: Vapaa pääsy, tervetuloa!
LISÄTIETOA: