Raahen Laulutoverit esittää Pekanpäivien aikaan kotiseutuaiheisen koosteen: KOTILIES´ LIKI AAVAA MERTA

Kuoronjohtaja Pauli Ylitalo on koonnut juhlavuottaan viettävän Raahen historiasta koosteen, joka sisältää uusia tarinoita vanhasta kaupungista, runsaasti Raahe-aiheisia lauluja sekä kuvia menneiltä vuosilta.

Kooste sisältää mm. asioita Lapaluodon 120-vuotisesta historiasta, ensimmäisistä Raahessa kirjoittaneista ylioppi-laista ja semiskoista.

Kuoro solisteineen esittää mm. Meijän kylän merielämää -teoksen, jolla se voitti aikoinaan Kotkan Kansainvälisen Merimieslaulufestivaalin pääpalkinnon. Lisäksi repertuaarissa on mm. Veikko Honkavuoren, Reijo Lumisalmen ja Matti Tuhkalan tuotantoa.

Tilaisuuden kantaesityksenä kuullaan kolme Kaj Chydeniuksen säveltämää Risto Sassalin avorismia. Kuoro esittää myös Chydeniuksen ja Ylitalon raahelaista elämänmenoa kuvaavan 14-osaisen Tyrni ei tuulissa taitu -kantaatin, jonka solisteina laulavat Raahessa nuoruutensa viettäneet Jenni Lind ja Juha Aunola.

Konsertin säestäjinä toimivat niin ikään täällä varttuneet Kati Airosmaa (harmonikka) ja Timo Juntunen (piano).

AIKA: Pe 28.6.2019 klo 19.00
PAIKKA: Raahesali
LIPUT: Aikuiset 20 €, opiskelijat ja eläkeläiset 15 €. Raahesalin lipunmyynnistä.
LISÄTIETOA:

Kesto 2.5 h, väliaika.

https://laulutoverit.org/fi

#